Hankinnat yhä keskeisemmässä asemassa Metson toiminnassa


Metso toimii tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaiden, tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. Ulkoistaminen ja sopimusvalmistus ovat lisänneet toiminnan joustavuutta ja lyhentäneet läpimenoaikoja kapasiteetin kasvaessa.

Kehittynyt alihankintatoiminta(1 on Metson liiketoiminnan menestyksen kannalta keskeistä. Metson omassa tuotannossa on viime vuosina keskitytty vain kokoonpanoihin ja strategisten avainkomponenttien valmistukseen. Osavalmistus ja osakokoonpanot valmistetaan nykyään valtaosin alihankkijoilla. Esimerkiksi Metso Paperissa myös lähes puolet suunnittelutyöstä teetetään nykyisin suunnittelualihankkijoilla.

Metson kasvanut liikevaihto synnyttää lisää työpaikkoja erityisesti alihankkijoilla ja heidän verkostoissaan. Hankintayhteistyötä pyritään syventämään valittujen, strategisten yhteistyökumppaneiden ja sopimusvalmistajien kanssa pitkäjänteisesti. Metso on tehnyt joidenkin partnereiden kanssa myös yhteisiä tuotantoon liittyviä investointeja.

Metso Paperin alihankinnan erityispiirteenä on projektinomaisuus ja yksittäistuotanto. Alihankittavat osat tehdään lähes aina asiakaskohtaisesti räätälöityinä projekteille. Tämä asettaa alihankkijoille erityisvaatimuksia, kuten Metson tuotteiden ja toimintatapojen tuntemus ja joustavuus. Suomalaisten alihankkijoiden menestymisen kannalta on keskeistä, että he pystyvät kehittämään edelleen tuottavuutta ja laatua sekä tunnistavat oman asemansa alihankintaverkostossa. Alihankkijoiden on erikoistuttava joko tehokkaiksi osavalmistajiksi tai kokonaispalveluja tarjoavaksi ns. ensimmäisen tason järjestelmätoimittajaksi.


Alihankkijaverkosto on merkittävä työllistäjä

Metso on ulkoistanut viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana suuren osan valmistuksestaan. Samanaikaisesti yksiköt ovat rakentaneet ja vahvistaneet osaavien ja luotettavien alihankkijoiden verkostoa. Alihankkijaverkoston lisääntyvä hyödyntäminen valmistuksessa on tehnyt Metson toimitusketjusta ja kustannusrakenteesta merkittävästi aiempaa joustavamman.

Laajempien valmistuskokonaisuuksien myötä suorien yhteistyökumppaneiden lukumäärä pienenee näiden vastatessa isommista kokonaisuuksista ja oman yhteistyöverkostonsa koordinoinnista.

Esimerkiksi Suomeen on alkanut muodostua muutamia useita satoja henkilöitä työllistäviä konepaja-alihankkijoita, jotka ovat ns. ensimmäisen tason alihankkijoita. Nämä järjestelmätoimittajat pystyvät hallitsemaan suurempia kokonaisuuksia ja täydentävät omaa tuotantoaan käyttämällä omaa alihankkijaverkostoaan.

Metso Paperin valmistusalihankkijat ovat tyypillisesti pieniä ja keskisuuria konepajayrityksiä, ja niitä on Suomessa noin 200. Yhtiö on pyrkinyt muuttamaan hankintakäyttäytymistään siten, että se ostaa entistä valmiimpia kokonaisuuksia yksittäisten osien sijaan.

Metso Paperissa vaativien koneiden kokoonpanot ja ydinkomponenttien valmistus säilyy jatkossakin pääosin Suomessa ja Ruotsissa. Samanaikaisesti Metson paikallisen läsnäolon vahvistuminen lähellä asiakasmarkkinoita, mm. Brasiliassa ja Kiinassa, kasvattaa alihankintaa kyseisiltä alueilta, lähinnä alemman teknologiatason tuotantoa ja komponenttien valmistusta.


Tärkeä osa strategista suunnittelua ja johtamista

Tuottavuuden lisääminen on yksi Metson tärkeimmistä tavoitteista ja hankintojen siirto matalamman työvoimakustannusten maihin yksi ratkaisu sen saavuttamiseksi. Metso Automationilla, jolla on sarjatuotantoa, pääasialliset matalan kustannustason maat ovat Kiina ja Intia, joiden osuus Metso Automationin hankinnoista kasvaa entisestään lähitulevaisuudessa.

Suuntaus on yhä enemmän kohti kumppanuustyyppisiä toimittajasuhteita ja globaaleja verkostoja, joita hyödyntämällä varmistetaan tyytyväinen loppuasiakas. Metson verkostossa on vaihtoehtoisia toimittajia, jolloin pystytään hyödyntämään esimerkiksi projektikohtaisesti toimituskykyisintä ja kustannustehokkainta toimitusketjua.

Metson hankintatoimen strategia kattaa matalan kustannustason alueiden hyödyntämisen, suomalaisen ja eurooppalaisen hankintaverkoston läpimenoaikojen lyhentämisen sekä kustannustehokkuuden parantamisen yksittäis- ja piensarjatuotannossa. Myös verkostomaisen toimintamallin käyttö lisääntyy jatkossa.

Metso Mineralsin tehtaissa tehdään pääosin loppukokoonpanoja. Osat ja osakoonpanot tulevat alihankkijoilta. Brasilia on suurin yksittäinen maa, josta alihankintoja on tehty.


Alihankinta kasvaa tulevaisuudessa

Vuonna 2005 Metson hankkimien tuotteiden, raaka-aineiden, komponenttien ja palvelujen arvo oli 2 659 miljoonaa euroa (2 139 milj. e vuonna 2004), joka oli 63 prosenttia liikevaihdosta (59 %). Hankintojen arvo nousi 24 prosenttia verrattuna vuoteen 2004, mikä johtuu liikevaihdon kasvusta ja tuotannon lisääntyneestä ulkoistuksesta.

Metsolla on noin 20 000 aktiivisessa toimittajasuhteessa olevaa tavarantoimittajaa ja alihankkijaa, joista 100 suurinta kattaa noin viidenneksen koko hankintavolyymista. Tuotannolliseen toimintaan liittyvien alihankkijoiden lukumäärä on hieman yli 12 000, joista osa on Metson piirustusten ja desingin mukaan tuotteita tekeviä valmistusalihankkijoita. Metsossa on runsaat 450 hankinta-ammattilaista, mutta kaikkiaan hankintaorganisaatiossa työskentelee lähes 700 metsolaista eri puolilla maailmaa.

Maailmanlaajuisen sopimusvalmistuksen kasvaminen asettaa Metsolle paitsi haasteita toimivan hankintaverkoston kehittämiselle, myös velvoitteita arvioida yhteistyökumppaneiden toimintatapoja, laatua ja paikallisia vaikutuksia. Myös Metson eettisten periaatteiden noudattamisen tärkeys korostuu alihankkijoiden valinnassa.

Viimeisen viiden vuoden aikana hankintavolyymit ovat kasvaneet eniten Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Etelä-Amerikan ja Aasian merkityksen arvioidaan edelleen kasvavan, koska Metson asiakkaiden investoinnit painottuvat näille alueille. Siellä on myös muita alueita matalampi työvoiman kustannustaso. Valmistusalihankintaa Metsolla tai sen alihankkijoita on myös lähialueilla kuten Baltiassa sekä Itä-Euroopan maissa

Vuonna 2005 Metso osti eniten Suomesta, Yhdysvalloista, Ruotsista, Brasiliasta, Saksasta ja Ranskasta. Eniten liikevaihtoa yhtiölle kertyi Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Suomessa, Kiinassa, Saksassa ja Brasiliassa.



(1 Alihankkijat ovat toimittajia, jotka valmistavat osia ja osakokoonpanoja perustuen Metson määrittelemään teknologiaan (piirustuksiin) eli yhtiö ostaa tarpeisiinsa sopivaa valmistusprosessia, kuten hitsaus- ja levytyötä, koneistusta, pintakäsittelyä ja kokoonpanotyötä.