Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden (cookies) tallentamisen laitteellesi. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden (cookies) tallentamisen laitteellesi.
Kirjoitus julkaistu syys 1, 2016 Blogi: Metson yritysblogi

Se mikä ei kasva, pitää kaivaa – ja kierrättää

Sananmukaisesti kaivannaiset eivät kasva, vaan ne pitää kaivaa. Geologisten luonnonvarojen merkitystä on kuitenkin monesti modernissa yhteiskunnassa vaikea mieltää, kun kaiken saa valmiina ”kaupan hyllyltä”. Vaikka maa- ja kallioperän raaka-aineet ovat syntyneet tuhansia tai miljardeja vuosia sitten, ne ovat kuitenkin läsnä jokapäiväisessä elämässämme, vaikka emme sitä välttämättä huomaakaan.

Veden lisäksi ihmiskunnan olemassaolo on riippuvainen ravinnosta. Ravinto on meille tärkeää ja ruoan ympärille on kehkeytynyt erilaisia kulttuureja ja tapoja. Elääkseen ihminen tarvitsee kuitenkin muutakin. Opimme varsin varhaisessa vaiheessa työstämään kiviainesta työkaluiksi metsästykseen ja maan viljelyyn. Säältä suojautuaksemme opimme rakentamaan asuntoja kallio- ja maaperän luonnonvaroja hyödyntäen. Opittuamme käsittelemään metalleja, alkoi kehitys kohti teollista vallankumousta. Kehitysvaiheemme ovatkin sidoksissa kaivannaisiin ja niiden hyödyntämiseen. Oppia ikä kaikki. Kaivannaisilla on siis ollut ja tulee olemaan merkittävä rooli yhteiskunnan kehityksessä vielä pitkälle tulevaisuuteen, kunnes kenties opimme korvaamaan geologiset raaka-aineet jollakin muulla tavalla.

Jokainen meistä kuluttaa tonneittain geologisia raaka-aineita vuodessa - ja tarve kasvaa koko ajan kaupungistumisen ja elintason nousun myötä. Ilman niitä yhteiskunta pysähtyisi. Ei rakennettaisi, liikenne ei kulkisi, emme käyttäisi tietokoneita tai kännyköitä, ravintoa ei tuotettaisi tarpeeksi, emmekä edes söisi lautasilta haarukoin ja veitsin. Kierrättäminen ja talteenotto ovat järkevää toimintaa, mutta valitettavasti nämä eivät kuitenkaan riitä korvaamaan raaka-ainetarvettamme. Kaupungistuminen, kehittyvien maiden elintason nousu, ympäristöteknologia, jne. vaativat kasvavassa määrin kaivoksista louhittavia kaivannaisia.

Metalli tai kivi ei kasva, mutta ne ovat kestäviä, kierrätettäviä ja pitkäikäisiä. Teräs ja kupari ovat nyky-yhteiskunnan tukipilareita ja niitä käytetään rakennuksissa, silloissa, koneissa, sähköjohdoissa ja -kaapeleissa sukupolvien ajan. Tämän vuoksi ne eivät valitettavasti palaudu kierrätykseen nopeasti, joten terästä (nikkeliä ja rautaa) ja kuparia tarvitaan koko ajan lisää. Taas elektroniikkateollisuudessa elinkaari on lyhyempi, vain jokusen vuoden. Metalleja saadaan vain kaivoksista kaivamalla, jolloin uusille malmiesiintymille on tarvetta kun vanhat ehtyvät. Malminetsintää harjoitetaan uusien malmiesiintymien löytämiseksi.

Kaivannaisten löytämiseen ja hyödyntämiseen tarvittavat valtavat investoinnit ja työmäärän huomioiden on selvää että kaivannaisten kierrätettävyyttä pitää kehittää. Metallit eivät tule maapallolta loppumaan, mutta niitä joudutaan etsimään vaikeammista paikoista ja syvemmältä. Niiden etsintää ja hyödyntämistä voi haitata myös kaivostoiminan hyväksynnän puute.

Geologiset raaka-aineet ovat syntyneet ajan saatossa tuhansia miljoonia vuosia sitten. Kierrättämällä kaivannaisten käyttöikää voidaan pidentää, jolloin myös kunnioitetaan luonnonvaraa ja sitä hankalissakin olosuhteissa etsivän geologin työtä, josta kaikki saa alkunsa. Hän etsii, jotta niitä voidaan kaivaa sinullekin sinne "kaupan hyllylle".





Kuulemme mielellämme kommenttisi