Julkaistu maalis 18, 2016

Perinteikäs Ventoniemen Sora Oy luottaa murskauksessa Metson laitteisiin

Ventoniemi-yhtiöt on kulkenut lähes 90-vuotiaan taipaleen yhden auton taksiliikennöitsijästä yhdeksi Etelä-Suomen johtavista linja- ja kuorma-autoliikennöitsijäksi sekä soran- ja murskeentuottajaksi. Murskauksessa yhtiö on luottanut jo pitkään Metson murskaus- ja seulontalaitteisiin.

Väinö Ventoniemi aloitti taksiliikennöitsijänä vuonna 1926 Chevrolet-taksilla Mäntsälän Metsäkulmalla. 1930-luvun alussa asuinpaikaksi muodostui Tuusulan Jokela. Toiminta laajeni myöhemmin kuorma-autoliikennöintiin. Ventoniemen kuormurit veivät puutavaraa Paloheimon sahalle ja kalkkia Jokelan tiilitehtaalle.

Sotien jälkeen liikennöinti laajeni ”sekajuniin” – autoihin, joilla kuljetettiin sekä rahtia että matkustajia. Myös soranotto ja murskaus käynnistyivät Hyvinkään Ridasjärvellä ja Hausjärvellä Monnin sora-asemilla. 1960-luvulla sorantuotanto eriytettiin linja-autoliikennöinnistä, ja perustetiin oma Ventoniemen Sora Oy-yhtiö.

Ensin sorat, sitten kallio

”Ridasjärvellä on vuosikymmenten kuluessa hyödynnetty ensin sorakerrokset harjusta, sitten on ruopattu soraa pohjavedestä. Nyt olemme siinä vaiheessa, että louhimme ja murskaamme kiintokallion saman alueen laidalta,” kertoo Ventoniemen Soran toimitusjohtaja Timo Ventoniemi.

Monnin soranottamolla on ollut jo pitkään käytössä Lokomon kiinteä murskaus- ja seulonta-asema. Parhaimpina vuosina Ventoniemi murskasi ja seuloi noin 700 000 tonnia vuodessa. Myös vuosikymmenten mittaan kuljetetut soramäärät ovat mittavia.

”Laskeskelin kerran Monnista lastattuja soramääriä, että 20 tonnin kuormilla mitattuna sorakasa vie tilaa yhdellä kippauksella kolmisen metriä. Näin laskettuna olisimme edenneet Hyvinkäältä Napapiirille, sieltä takaisin ja olisimme jo toista kertaa suuntaamassa pohjoista kohden,” Timo Ventoniemi kertoo.

Nykyisin Ventoniemi kuljettaa noin 900 000 tonnia soraa, hiekkaa, kallioita ja maata vuodessa. Siitä osa on omaa tuotantoa. Soravarantojen vähetessä kalliota murskataan aiempaa enemmän. Samalla ajomatkat ovat lyhentyneet.

Soratuotteita ajettiin aiemmin helposti 60 km:n päähän, kun nykyään kalliomurskeiden taloudellinen jakelualue ulottuu noin 25 kilometrin etäisyydelle tuotantopisteestä.

Ventoniemen Soran uusi Lokotrack LT106 -leukamurskainlaitos on osoittautunut taloudelliseksi työvälineeksi sekä polttoaineen kulutuksen että kulutusosien kestävyyden suhteen.

Lokotrackit murskausvastuussa

Ventoniemen Sora hankki vuonna 2008 kiinteän laitoksen lisäksi ensimmäisen tela-alustaisen Lokotrack LT105-leukamurskainlaitoksen. Seuraavaksi hankittiin kartiomurskaimella varustettu LT200HP-malli.

Toukokuussa viime vuonna LT105 päivitettiin uuteen Lokotrack LT106-murskaan.

Uusi LT106 on taloudellinen käyttää, kun polttoaineen kulutus on vain 15–20 litraa tunnissa. Uusi, helppokäyttöinen IC-prosessinsäätö pitää lisäksi leuan kidan koko ajan täynnä, mikä on pidentänyt kulutusosien vaihtoväliä huomattavasti, kerto Ventoniemen Soran kiviainestuotannon työnjohtaja Jani Snäll.

Ridasjärven louhoksella LT106:ta syötetään 0-500 mm:n syötteellä ja C106-murskassa käytetään 100 mm:n asetusta, mikä tuottaa 0-150 mm:n kokoista mursketta välikone LT200HP:lle. Täydennettynä tela-alustaisella seulayksiköllä tuotanto on noin 170 tonnia tunnissa 0-16 mm:n ja 16–31 mm:n lopputuotteita.

”Toiveenamme on täydentää prosessia edelleen seulalla varustetulla hienomurskauslaitoksella, mikä mahdollistaisi monipuolisemman lopputuotevalikoiman tuotannon ja nopeammat siirrot,” Jani Snäll toteaa.

Pääsääntöisesti murskat pyörivät Ridasjärven tuotantoalueella, mutta Ventoniemen Sora Oy tekee niillä myös kapasiteetin salliessa ulkopuolista murskausurakointia.

 

Myös nämä tuotteet saattavat kiinnostaa sinua