Pörssitiedote joulukuuta 27, 2001 01:10:26 CET

METSO ON OSTANUT VALMET-RAISION VÄHEMMISTÖOSUUDEN RAISIO CHEMICALSILTA

Metso Paper on ostanut Raisio Chemicalsin vähemmistöosuuden Valmet-Raisio Oy:stä ja omistaa nyt yrityksen kokonaisuudessaan. Ennen kauppaa Metso Paperin omistusosuus oli 51 prosenttia. Kauppahinta on 10 miljoonaa euroa.

Valmet-Raision erikoisosaamisen, vesi- ja kemikaalijärjestelmien hallinnan, merkitys korostuu uusia paperikoneratkaisuja kehitettäessä. Paperin valmistuksen märänpään ja päällystyskemian hallinta on mm. ympäristösyistä olennainen osa ratkaisuja, joita Metso ja Raisio ovat yhdessä kehittäneet. Ratkaisuilla varmistetaan valmistusprosessissa käytettävien kemikaalien talteenotto ja uudelleenkäyttö. Jatkossa Metso Paper tulee kehittämään vesi- ja kemikaalijärjestelmien hallintaa rinnakkain muiden kehittämiensä ympäristövaikutuksia vähentävien ratkaisujen kanssa.

Valmet-Raisio on erikoistunut sellu- ja paperiteollisuuden kemikaali- ja vesijärjestelmiin ja on alallaan maailman johtavia yrityksiä. Yrityksen liikevaihto vuonna 2000 oli 31 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 100 henkilöä. Yhtiöllä on toimipisteitä Raisiossa, Valkeakoskella, Oberhachingissa Saksassa, Atlantassa Yhdysvalloissa, Sao Paolossa Brasiliassa ja Beijingissä Kiinassa.

Metso-konserni on prosessiteollisuuden koneiden ja järjestelmien maailmanlaajuinen toimittaja. Konsernin ydinliiketoimintoja ovat kuitu- ja paperiteknologia (Metso Paper), kiven ja mineraalien käsittely (Metso Minerals) sekä automaatio- ja säätöteknologia (Metso Automation). Vuonna 2000 Metso-konsernin liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 22 000. Metson osakkeet noteerataan Helsingin ja New Yorkin pörsseissä.

Metso osti 14.9.2001 ruotsalaisen kiven ja mineraalien käsittelylaitteiden ja huoltopalveluiden toimittajan Svedala Industri AB:n. Metson ja Svedalan yhdistetty liikevaihto on noin 5,4 miljardia euroa (vuonna 2000) ja henkilöstön määrä yhteensä noin 32 000.