Pörssitiedote kesäkuuta 28, 2001 01:33:15 CET

METSO LAAJENTAA JYVÄSKYLÄN TOIMITILOJAAN

Metso Paper laajentaa 10 000 neliömetrillä Jyväskylän Rautpohjan alueen toimitilojaan. Uudet tilat valmistuvat vuoden 2003 loppuun mennessä. Investoinnin arvo on 15 miljoonaa euroa.

Uudet tilat tulevat pääosin huoltotoimintojen logistiikkakeskukselle ja toimistokäyttöön. Logistiikkakeskuksen laitteistot ja nykyisten rakennusten kunnostus- ja parannustyöt ovat myös merkittävä osa investointia. Toimistotiloihin tulee työtilat 150 - 200 henkilölle. Rakennukseen sijoittuu myös asiakaskoulutuskeskus.

Alueen suunnittelutyöt ovat jo käynnistyneet, ja rakentaminen päästäneen aloittamaan vielä tulevan syksyn aikana.

Metso-konserni on prosessiteollisuuden koneiden ja järjestelmien maailmanlaajuinen toimittaja. Konsernin kuitu- ja paperiteknologian liiketoiminta-alue Metso Paper on maailman johtava sellu- ja paperiteollisuuden sekä jatkojalostus- ja levyteollisuuden tekniikan, järjestelmien ja laitteiden toimittaja. Metson muita ydinliiketoimintoja ovat kiven ja mineraalien käsittelyä harjoittava Metso Minerals sekä automaatio- ja säätöteknologian osaaja Metso Automation. Vuonna 2000 Metso-konsernin liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 22 000. Metson osakkeet noteerataan Helsingin ja New Yorkin pörsseissä.