Pörssitiedote kesäkuuta 7, 2001 02:32:45 CET

METSO ON SOPINUT EU-DIVESTOINTIEN MYYNNISTÄ SANDVIKILLE

EU:n komission hyväksyttyä ehdollisena Metso-konsernin Svedala Industri AB:tä koskevan ostotarjouksen ja osana Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisen FTC:n käsittelyä on Metso solminut sopimuksen EU:n komission edellyttämän ns. remedy-paketin myynnistä Sandvik AB:lle.

Kauppa on osa EU:n komission ja Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisen, FTC:n kilpailutilannetta koskevaa selvitystä ja edellyttää, että nämä viranomaiset hyväksyvät Sandvikin remedy-paketin ostajaksi. Metso arvioi, että nämä hyväksynnät saadaan lähiaikoina. Remedy-paketin kauppa edellyttää myös Metson tarjouksen toteutumista ja eräitä viranomaislupia.

Divestointi koostuu EU:n komission kanssa sovituista murskaus- ja seulontatoiminnoista, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2000 oli noin 150 miljoonaa euroa. Kaupan myötä Sandvikille arvioidaan siirtyvän noin 900 työntekijää.

Metso-konserni on prosessiteollisuuden koneiden ja järjestelmien maailmanlaajuinen toimittaja. Metson ydinliiketoimintoja ovat kuitu- ja paperiteknologian kokonaistoimittaja Metso Paper, kiven ja mineraalien käsittelyä harjoittava Metso Minerals sekä automaatio- ja säätöteknologian osaaja Metso Automation. Vuonna 2000 Metso-konsernin liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 22 000. Metson osakkeet noteerataan Helsingin ja New Yorkin pörsseissä.