Pörssitiedote tammikuuta 4, 2005 09:02:18 CET

Metso on saanut Reedrillin myynnin päätökseen

Metso-konserni on saanut tarvittavien viranomaisprosessien valmistuttua päätökseen kivenporauslaitteita valmistavan Reedrillin myynnin Terex Corporationille. Reedrill siirtyi Terexin omistukseen 31.12.2004. Lopullinen kauppahinta, joka määräytyy luovutusajankohdan nettovarallisuuden mukaan, on noin 28 miljoonaa euroa. Kaupasta syntyy Metsolle pienehkö myyntivoitto.
 
Reedrill siirtyi Metso-konserniin vuonna 2001 Metson Svedalan kaupan yhteydessä. Liiketoiminnalla ei ole vahvaa strategista yhteensopivuutta Metso Mineralsin muiden liiketoimintojen kanssa.
 
Metso-konserni on prosessiteollisuuden koneiden ja järjestelmien sekä huolto- ja asiantuntijapalvelujen maailmanlaajuinen toimittaja. Konsernin ydinliiketoimintoja ovat kuitu- ja paperiteknologia (Metso Paper), kiven ja mineraalien käsittely (Metso Minerals) sekä automaatio- ja säätöteknologia (Metso Automation). Vuonna 2003 Metso-konsernin liikevaihto oli 4,3 miljardia euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 23 000 henkilöä yli 50 maassa. Metson osakkeet noteerataan Helsingin ja New Yorkin pörsseissä.