Pörssitiedote tammikuuta 12, 2007 09:00:31 CET

Metso toimittaa laitteita Japan Novopanin lastulevyprojektiin Japaniin

 
Metso Panelboard toimittaa päälaitteet Japan Novopan Industrial Co., Ltd:n uuteen lastulevylinjaan Japaniin. Tuotanto linjalla käynnistyy vuoden 2008 alussa. Kaupan arvoa ei julkisteta. Tilaus sisältyy vuoden 2006 viimeisen neljänneksen tilauskantaan.
 
Metson toimitus sisältää seulat, liimauslaitteiston annostelu- ja liimansekoitusjärjestelmineen, sirotteluasemat, puristimen ulostulolinjan sekä prosessiautomaation. Lisäksi toimitukseen sisältyvät suunnittelu ja asennus- ja käynnistysvalvonta. Vastaavanlaisen toimituksen arvo yleensä alle 10 miljoonaa euroa.
 
Uuden lastulevylinjan rakennustyöt alkavat kevätkesällä 2007 Osakan Sakaissa. Uuden linjan vuosittainen tuotantokapasiteetti on noin 250 000 kuutiometriä.
 
Japan Novopan on Japanin suurin lastulevyvalmistaja ja sillä on kaksi tuotantolaitosta. Laajennuksen jälkeen yrityksen kokonaistuotanto on yli 350 000 kuutiometriä vuodessa.
 
Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka liikevaihto vuonna 2005 oli noin 4,2 miljardia euroa. Metson 25 000 työntekijää yli 50 maassa palvelevat asiakkaita massa- ja paperiteollisuudessa, kiven- ja mineraalienkäsittelyssä, energiateollisuudessa sekä valituilla muilla teollisuudenaloilla.
www.metso.com
 
Lisätietoja antavat:
Kari Simolin, myyntijohtaja, lastulevydivisioona, Metso Panelboard, puh. 020 482 9616
Paul-Erik Toivo, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Metso Panelboard, puh. 040 821 3737