Pörssitiedote helmikuuta 8, 2008 08:00:00 CET

Metso investoi koepaperikoneidensa uudistukseen

Metso Paper uudistaa Jyväskylässä sijaitsevan Paperiteknologiakeskuksensa koepaperikoneet. Koekoneiden PK 1:n ja PK 2:n uudistukset käsittävä investointi lisää merkittävästi koneiden käyttömahdollisuuksia uusien paperin- ja kartonginvalmistusteknologioiden kehittämiseen. Investoinnin kokonaisarvo on lähes 13 miljoonaa euroa. Uudistusprojekti aloitetaan välittömästi ja se valmistuu vuoden 2009 loppuun mennessä.
 
Investoinnin myötä syntyy paperi- ja kartonkikoneiden kehittämiseen huippuluokan koelaitosympäristö, jonka avulla Metso Paper edelleen vahvistaa asemaansa johtavana nopeiden kartonkikoneiden teknologian toimittajana. Uudistetuilla koekoneilla voidaan vastata nykyteknologian haasteisiin ja luodaan myös pohja kehitystyölle pitkälle tulevaisuuteen.
 
Investointiprojektin yhteydessä Metso Paper keskittää paperi- ja kartonkikoneiden tutkimus- ja kehitystoimintansa Jyväskylään. Aiemmin Anjalankoskella tehdyt koeajot siirtyvät vuodesta 2009 alkaen Jyväskylään.
 
Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka liikevaihto vuonna 2007 oli noin 6 miljardia euroa. Metson lähes 27 000 työntekijää noin 50 maassa palvelee asiakkaita massa- ja paperiteollisuudessa, kiven- ja mineraalienkäsittelyssä, energiateollisuudessa sekä valituilla muilla teollisuudenaloilla.
www.metso.com
 
Lisätietoja antaa:
Tuotekehitysjohtaja Heikki Ilvespää, Paper and Board -liiketoimintalinja, Metso Paper, puh. 040-841 5472