Pörssitiedote huhtikuuta 3, 2008 08:30:00 CET

Metson hallituksen valiokuntien kokoonpano

Metso Oyj:n hallitus on järjestäytymiskokouksessaan valinnut keskuudestaan tarkastus- ja palkitsemisvaliokuntien jäsenet. 
 
Hallituksen tarkastusvaliokuntaan kuuluvat Maija-Liisa Friman (pj.), Arto Honkaniemi ja Jukka Viinanen.
 
Hallituksen palkitsemisvaliokuntaan kuuluvat Matti Kavetvuo (pj.), Christer Gardell, Yrjö Neuvo ja Jaakko Rauramo.
 
Henkilöstön edustaja
 
Metson Suomen-yksiköiden henkilöstöryhmät ovat valinneet Jukka Leppäsen henkilöstön edustajaksi. Hän osallistuu Metson hallituksen kokouksiin kutsuttuna asiantuntijana ja hänen toimikautensa on sama kuin hallituksen jäsenten toimikausi.
 
 
Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka liikevaihto vuonna 2007 oli noin 6 miljardia euroa. Metson lähes 27 000 työntekijää noin 50 maassa palvelee asiakkaita massa- ja paperiteollisuudessa, kiven- ja mineraalienkäsittelyssä, energiateollisuudessa sekä valituilla muilla teollisuudenaloilla.
www.metso.com
 
 
Lisätietoja:
Aleksanteri Lebedeff, lakiasiainjohtaja, Metso-konserni, puh. 020 484 3240