Lehdistötiedote lokakuuta 26, 2010 07:45:00 CET

Metso toimittaa voimalaitoksen Bomhus Energille Ruotsiin

Metso Oyj:n lehdistötiedote 26.10.2010 klo 8:45 paikallista aikaa


Metso toimittaa biomassaa polttoaineena käyttävän kerrosleijukattilan, savukaasujen puhdistusjärjestelmän sekä savukaasujen lauhdutusjärjestelmän Bomhus Energi AB:lle. Tilauksen arvo on yli 50 miljoonaa euroa, ja tilaus sisältyy Energia- ja ympäristöteknologian kolmannen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin. Laitoksen on määrä käynnistyä vuoden 2013 alussa.

 

Korsnäs AB on toimittanut kaukolämpövettä Gävle Energille jo 30 vuotta. Yhtiöt päättivät nyt laajentaa yhteistyötään yhteisesti omistamansa Bomhus Energin kautta ja valitsivat Metson teknologian turvatakseen kaukolämmön jakelun Gävlen kaupungille. Metson kattilalaitos on osa Bomhus Energin uutta biomassavoimalaitosta, jolla tuotetaan myös höyryä ja sähköä uudesta turbiinista Korsnäsin sellutehtaalle. Laitos rakennetaan Korsnäsin sellutehtaan alueelle.

 

"Uusi kattilalaitos on osa suurta investointia, joka tähtää energiahuollon turvaamiseen sekä Korsnäsin tehtailla että Gävle Energin kaukolämpöverkossa. Projekti tuo alueelle myös huomattavia ympäristöetuja, sillä nyt korvattava vanha kattilamme ei täytä kaikkia nykyisiä ympäristövaatimuksia", sanoo Korsnäsin tekninen johtaja Mats Törnkvist. "Valitsimme toimittajaksemme Metson, sillä tiedämme, että yhtiöllä on runsaasti kokemusta tämän tyyppisten laitosten rakentamisesta. Uuden, lähes tauottomaan käyttöön tulevan kattilan valinnassa häiriötön toiminta ja luotettavuus olivat etusijalla."

 

"Teknisiä ratkaisuja koskevat keskustelut ovat olleet erittäin rakentavia", kertoo Metson Voimantuotanto-liiketoimintalinjan myynti- ja markkinointijohtaja Kari Remes. "Metso ja Bomhus Energi ovat hakeneet parhaita, innovatiivisia ratkaisuja hyvässä yhteisymmärryksessä".

 

Uusi Bomhus Energi -yhtiö on perustettu omistamaan biomassavoimalaitos ja vastaamaan sen toiminnasta. Yksityisyrityksen ja kunnan yhteisomistuksessa oleva Bomhus Energi on Ruotsin oloissa melko erikoinen järjestely.

 

Korsnäs on yksi Ruotsin suurimmista metsäteollisuusyrityksistä. Sen tuotantoyksiköt sijaitsevat Gävlessä, Frövissä ja Rockhammarissa, ja tuotantokapasiteetti on 1,1 miljoonaa tonnia kartonkia ja paperia integroidun massanvalmistuksen kanssa vuodessa.

 

Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-, automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää noin 27 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com

 

Lisätietoja lehdistölle antavat:
Kai Mäenpää, johtaja, Capital Projects, Voimantuotanto-liiketoimintalinja, Metso,  puh. +358 20 141 2410
Kari Remes, myynti- ja markkinointijohtaja, Voimantuotanto-liiketoimintalinja, Metso, puh. +358 20 141 2413