Pörssitiedote syyskuuta 30, 2010 01:30:00 CET

Metson varatoimitusjohtajuus siirtyy Olli Vaartimolta Matti Kähköselle 1.10.2010

Metso Oyj:n pörssitiedote 30.9.2010 klo 14:30 paikallista aikaa

Metson varatoimitusjohtaja ja talous- ja rahoitusjohtaja (CFO) Olli Vaartimo saavutti johtajasopimuksensa mukaisen 60 vuoden eläkeiän syyskuussa. Vaartimo on lupautunut olemaan käytettävissä vuoden 2011 kesäkuun loppuun tukemassa siirtymäkauden aikana Metson ylimman johdon vaihdoksia.

 

Olli Vaartimon kanssa on nyt sovittu, että hän jatkaa 1.10.2010 lähtien Metson CFO:na sekä Metson johtoryhmän jäsenenä. Uuden CFO:n hakuprosessi on käynnissä. Samassa yhteydessä on sovittu, että Metson toimitusjohtajana 1.3.2011 aloittava Matti Kähkönen toimii 1.10.2010 alkaen Metson varatoimitusjohtajana ja toimitusjohtajan sijaisena sekä Metson johtoryhmän varapuheenjohtajana. Matti Kähkösen päävastuualue on edelleen Kaivos-ja maarakennusteknologia -segmentin johtaminen.

 

Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-, automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää noin 27 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com

 

Lisätietoja lehdistölle antaa:
Jorma Eloranta, toimitusjohtaja, Metso, puh. 020 484 3000

 

 

Lisätietoja sijoittajille antaa:
Johanna Henttonen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253

 

Metso Oyj

 

Olli Vaartimo
varatoimitusjohtaja

 

Johanna Henttonen
sijoittajasuhdejohtaja

 

jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com