Lehdistötiedote helmikuuta 3, 2012 09:15:00 CET

Metso toimittaa täysin automatisoituja murskainlaitteita Consorcio Construtor Belo Montelle Brasiliaan

Metso Oyj:n lehdistötiedote 03.02.2012 klo 10:15 paikallista aikaa


Metso ja Consorcio Construtor Belo Monte (CCBM) ovat sopineet laitetoimituksesta Belo Monten vesivoimalan (UHE Belo Monte) rakennusprojektiin Brasiliassa. Hanke sijaitsee Xingu-joella Paran osavaltiossa, maan pohjoisosassa. Toimitus sisältää laitteiden lisäksi palveluita ja varaosia. Tilauksen arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

Sopimuksen mukaan Metso toimittaa kolme isoa, automatisoitua murskauslaitosta, kaksi pyöräalustaista laitosta sekä kaksi Lokotrack-mobilelaitosta.

"Kyseessä on Metson suurin sopimus Brasilian maarakennusalalla muutamaan vuoteen. Tämä täysin automatisoitujen laitosten ja uusimman teknologian toimitus vahvistaa asemaamme Brasilian suurimpien vesivoimaloiden rakennusprojekteissa. Belo Monte -projekti tukee myös maan kehitystä tuottamalla puhdasta, uusiutuvaa energiaa ja edistämällä talouskasvua", kertoo maarakennuslaitteista vastaava kaupallinen johtaja Dionísio Covolo Metsolta.

Koko toimitus tehdään vuoden 2013 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tilaus on kirjattu Kaivos- ja maarakennuksen vuoden 2011 kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin.

Projektin pääurakoitsija Consorcio Construtor Belo Monte -konsortio koostuu kymmenestä maarakennusyhtiöstä, ja rakennuttajana toimii Norte Energia S.A., joka vastaa vesisähkövoimalan rakennuttamisesta ja käytöstä.

Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-, automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää noin 29 000 osaajaa yli 50 maassa. www.metso.com

Lisätietoja englanniksi:

Dionísio Covolo, maarakennuslaitteista vastaava kaupallinen johtaja, Kaivos ja maarakennus, Metso, puh. +55 15 2102-1533