Pörssitiedote syyskuuta 28, 2012 09:00:00 CET

Metso hankki 400 miljoonaa euroa uutta pitkäaikaista rahoitusta

 Metso Oyj:n pörssitiedote 28.9.2012 kello 10:00 paikallista aikaa

 

Metso Oyj laskee liikkeeseen 400 miljoonan euron seitsemänvuotisen joukkovelkakirjalainan osana yhtiön EMTN (Euro Medium Term Note) -ohjelmaa. Velkakirjan kiinteä nimelliskorko on 2,75 prosenttia. Laina ylimerkittiin selvästi, sillä merkintöjä tehtiin yhteensä noin 1,5 miljardilla eurolla. Liikkeeseenlaskuun osallistui yhteensä noin 170 sijoittajaa. Velkakirjoille haetaan listausta Luxemburgin Pörssissä, jossa Metson EMTN-ohjelma on listattu.
 
Hankittu uusi rahoitus on ensisijaisesti tarkoitettu Metson eräpäivärakenteen pidentämiseen ja yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin. Uuden joukkovelkakirjalainan lisäksi Metso on kuluvan vuoden aikana toteuttanut pienempiä lainoja yhteismäärältään 100 miljoonaa euroa.

Lainan pääjärjestäjinä toimivat Citigroup, Danske Bank, Nordea Markets ja SEB.


Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Expect results.

www.metso.com , www.twitter.com/metsogroup

Lisätietoja antavat:
Minna Helppi, rahoitusjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3195
Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253

Metso Oyj

Harri Nikunen
talous- ja rahoitusjohtaja

Juha Rouhiainen
sijoittajasuhdejohtaja

jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.metso.com