Pörssitiedote toukokuuta 30, 2013 07:45:00 CET

Metso on mukana yhteenliittymässä, joka sijoittaa Northland Resources -yhtiöön

Metso Oyj:n pörssitiedote 30.5.2013 klo 8:45  paikallista aikaa

Northland Resources on eilen julkistanut mahdollisuuden saada pitkäaikaista rahoitusta, joka koostuisi 355 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoisesta joukkovelkakirjalainasta.

Norrskenetin, Metson, Peabin ja Folksamin muodostama yhteenliittymä aikoo sijoittaa yhteensä 100 miljoonaa dollaria - eli 25 miljonaa dollaria jokainen - Northlandin velkakirjoihin ja saa nimetä neljä jäsentä Northlandin seitsenhenkiseen hallitukseen. Tarkoituksena on saada tarvittava vaikutusvalta yhtiössä, varmistaa projektin toteutuminen nykyisen suunnitelman mukaisesti ja tarjota asiantuntemusta palauttamaan luottamus yhtiöön.

Osana hanketta Northland saa uuden hallituksen. Yhteenliittymä on ehdottanut, että Northlandin hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin Olav Fjell ja se aikoo tehdä ehdotuksen muista kolmesta hallituksen jäsenestä sen jälkeen kun joukkovelkakirjalaina on merkitty kokonaan ja hyväksytty.

Metso on toimittanut kaivoslaitteita ja -palveluja Northlandin Kaunisvaaran kaivoshankkeeseen Pohjois-Ruotsissa. Northlandin uudelleenrahoitus sisältää Metson saataviin liittyvän pitkäaikaisen maksuohjelman.

Yhteenliittymän sijoitus on ehdollinen sille, että joukkovelkakirjalaina on merkitty täysimääräisesti merkitäajan umpeutuessa tänään 30.5.2013 kello 22.00 CET ja että yhteenliittymä saa nimetä neljä jäsentä Northlandin seitsenhenkiseen hallitukseen.


Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.metso.com/fi ,  www.twitter.com/metsogroup

 

Lisätietoja antaa:

Juha Rouhiainen, sijoittajasuhdejohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3253

Metso Oyj

Harri Nikunen

talous- ja rahoitusjohtaja

Juha Rouhiainen

sijoittajasuhdejohtaja

jakelu:

Nasdaq OMX Helsinki Oy

Tiedotusvälineet

www.metso.com