Lehdistötiedote kesäkuuta 12, 2013 09:00:00 CET

Metso sai tunnustusta toimistaan kaivosturvallisuuden parantamiseksi Chilessä

Metso Oyj:n lehdistötiedote 12.6.2013 klo 10:00 paikallista aikaa

Anglo American Chile valitsi Metson vuoden 2012 parhaaksi turvallisuuskumppaniksi

Anglo American Chile on myöntänyt Metsolle kaksi palkintoa 19. vuotuisessa turvallisuuskokouksessaan. Metso sai sekä Erinomainen kumppani 2012 -palkinnon että Johtajuus 2012 -palkinnon Anglo American South Chilen parhaana turvallisuuskumppanina. Kumpikin palkinto on tärkeä tunnustus Metson korkeista turvallisuusstandardeista sekä menestyksekkäästä yhteistyöstä Anglo Americanin kanssa Los Bronces -kaivoksen ylläpidossa ja huollossa.

"Terveyden ja turvallisuuden nostaminen työyhteisön ydinarvoiksi on tavoite, jonka saavuttaminen vaatii päivittäistä vaivannäköä", sanoo Aldo Cermenati, Metson kaivos ja maarakennuksen Chilen toiminnoista ja Etelä-Amerikan palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja.

"Tämä on hieno tunnustus työntekijöidemme aikaansaannoksille, ja kertoo siitä, että olemme oikealla tiellä. Todellinen haaste on kuitenkin vielä edessämme; meidän täytyy pysyä saavutetulla tasolla ja hallita päivittäin kohtaamamme riskit vastaisuudessakin.", muistuttaa José Luis Olaeta, Metson kaivos ja maarakennuksen huoltosopimuspäällikkö.

"Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että voimme luottaa kumppaniin, joka suhtautuu turvallisuusasioihin kunnianhimoisesti ja auttaa meitä saavuttamaan päivittäiset tavoitteemme laitoksessamme. Metso ymmärtää tarpeemme ja on tukenamme joka päivä", toteaa Patricio Chacana, Los Bronces -kaivoksen laitospäällikkö.

Turvallisuus on toimintamme perusedellytys

Anglo Americanin tunnustus on osoitus Metson sitoutumisesta onnettomuuksien vähentämiseksi sekä omissa että asiakkaiden toimipisteissä. Työntekijöiden välittömän turvallisuuden varmistamisen lisäksi Metso järjestää ennaltaehkäisevää ohjeistusta ja toimintaa.

"Vuonna 2012 otimme käyttöön Metson turvalupauksen hyvin menestyksekkäästi. Metson turvalupaus on vala, jonka jokainen työntekijä vannoo taatakseen sitoutumisensa työturvallisuuteen", kertoo Pirjo Virtanen, Metson kaivos ja maarakennuksen turvallisuus- ja ympäristöjohtaja.

Metson tiukoilla terveys-, turvallisuus- ja ympäristöstandardeilla on tärkeä rooli Anglo Americanin Los Bronces -kaivoksen elinkaaripalvelusopimuksessa. Pitkäaikaisen huoltoyhteistyön tavoitteena on kasvattaa sekä tuotannon luotettavuutta että laitteiston saatavuutta. Nämä tavoitteet saavutetaan työskentelemällä yhdessä päivittäin tuotannon tarpeiden vastaamiseksi ja henkilöstön turvallisuuden ja ympäristön koskemattomuuden varmistamiseksi.

"Turvallisuudesta ei voi tinkiä. Emme halua kenenkään vahingoittuvan työssään. Kun lisäksi onnettomuuksien välttäminen auttaa pitämään väkemme töissä ja siten vähentämään seisokkiaikaa, turvallisuuteen sijoittaminen todella kannattaa", Virtanen muistuttaa.

Metson kaivos- ja maarakennusalan asiantuntijat tarjoavat aina sopivinta teknologiaa, prosesseja, laitteita sekä niihin liittyviä palveluja asiakkaillemme murskeentuotantoon, maarakennukseen, kaivostoimintaan ja mineraalien prosessointiin sekä metallin- ja jätteenkierrätykseen. Expect results.

www.metso.com/miningandconstruction

Metso on kansainvälinen teknologia- ja palvelutoimittaja prosessiteollisuuden asiakkailleen kaivos-, maarakennus-, massa ja paperi-, voimantuotanto- sekä öljy- ja kaasualalla. Metson 30 000 osaajaa yli 50 maassa edistävät asiakkaidemme kannattavuutta ja kestävää kehitystä ympäri maailman. Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.metso.com , www.twitter.com/metsogroup  

Lisätietoja:

Pirjo Virtanen, turvallisuus- ja ympäristöjohtaja, Kaivos ja maarakennus, Metso, puh +358 40 736 8637(suomeksi)

Aldo Cermenati, Chilen toiminnoista ja Etelä-Amerikan palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja, Kaivos ja maarakennus, Metso, puh +56 98409 5286 (englanniksi)