Lehdistötiedote elokuuta 15, 2016 10:00:00 CET

Metsolle merkittävä tilaus Chilestä maailman suurimmalta kuparintuottajalta Codelcolta

Metsolle merkittävä tilaus Chilestä maailman suurimmalta kuparintuottajalta Codelcolta

Metso Oyj:n lehdistötiedote 15.8.2016 klo 11:00 paikallista aikaa

Metso on saanut chileläiseltä Codelco-yhtiöltä merkittävän tilauksen, joka liittyy maailman suurimman kuparin avolouhoksen muuntamiseen valtavaksi maanalaiseksi kaivokseksi. Chilen valtion omistama ja operoima Chuquicamatan kaivos sijaitsee 1 650 kilometriä pohjoiseen Santiagosta.

Metso suunnittelee ja toimittaa laitteet ja materiaalit 12 maanalaiselle murskausasemalle sekä antaa asiantuntijatukea muutostöiden aikana. Toimitus sisältää 11 Metson suurinta C200-leukamurskainta, 24 syötintä ja 20 kuljetinta. Kyseessä on yksi Metson kaivosliiketoiminnan kaikkien aikojen isoimmista murskaintilauksista.

Projekti jatkuu vuoteen 2020 asti. Tilaus on kirjattu Metson vuoden 2016 toisen neljänneksen saatuihin tilauksiin.

Elinkaarikustannukset ja energiatehokkuus tärkeitä

Metso tarjosi kaivokselle integroidun ratkaisun, joka kattaa suunnittelun, murskausasemat, materiaalinkäsittelyn, sähköistyksen, automaation ja asiantuntijatuen. Lisäksi Metso sai kilpailuetua energiaa säästävästä kuljetinteknologiastaan.

Codelco vakuuttui Metson suunnittelu- ja projektiosaamisesta sen aiempien näyttöjen ja alueella jo entuudestaan toimivan vastaavan konekannan perusteella. Ne osoittivat, että Metson toimitusaikataulu ja budjetti pitävät ja että yhtiön ratkaisuilla saavuttaa halutut tuotantotavoitteet. Metso pystyi myös tarjoamaan Codelcolle alhaisimmat elinkaarikustannukset ja energiatehokkaimman materiaalinkäsittelyn.

"Olemme tilauksesta erittäin ylpeitä. Se osoittaa selkeästi, että Metso on entistäkin sitoutuneempi kehittämään toimintojaan ja auttamaan asiakkaitaan luomaan kannattavia ja kestäviä ratkaisuja. Juuri tämä asenne toi meille ison strategisen sopimuksen Codelcon kanssa", sanoo Metson Minerals Capital -liiketoiminta-alueen johtaja João Ney Colagrossi.

Tietoja Codelco-yhtiöstä

Codelco on Chilen valtion omistama kuparijätti. Se koostuu seitsemästä suuresta kaivosdivisioonasta, jotka hallitsevat kahdeksaa prosenttia maailman tunnetuista kuparivarannoista. Vuonna 2015 yhtiö tuotti 1,89 miljoonaa tonnia kuparia, mikä vastaa kymmentä prosenttia maailman kuparintuotannosta ja tekee yhtiöstä johtavan kuparintuottajan. Yli 18 000 henkilöä työllistävällä Codelcolla on valtava merkitys Chilen kansantaloudelle. Yhtiöllä on käynnissä investointeja, joilla se varmistaa tuotantoaan tuleviksi vuosikymmeniksi. Tärkein niistä on neljän miljardin dollarin investointi Chuquicamatan maanalaiseen kaivokseen.

Metso kuuluu alallaan maailman johtaviin teollisuusyrityksiin. Palvelemme kaivos-, kivenmurskaus-, kierrätys-, öljy-, kaasu-, massa-, paperi- ja prosessiteollisuuksia. Autamme asiakkaitamme parantamaan toimintansa tehokkuutta, vähentämään riskejä ja lisäämään kannattavuutta ainutlaatuisen tietotaitomme, kokeneiden asiantuntijoidemme ja innovatiivisten ratkaisujemme avulla. Rakennamme yhdessä uutta, kestävää kasvua.

Tuotevalikoimaamme kuuluu kaivos- ja kivenmurskauslaitteita ja -järjestelmiä sekä teollisuusventtiileitä ja venttiiliohjaimia. Tuemme asiakkaitamme laajalla palveluvalikoimalla sekä maailmanlaajuisella yli 80 palvelukeskuksen ja noin 6 400 palveluammattilaisen verkoston avulla. Metsolle turvallisuus on ykkösasia.

Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto oli noin 2,9 miljardia euroa. Metso työllistää yli 12 000 henkeä yli 50 maassa. Expect results.

www.metso.com/fitwitter.com/metsogroup

Lisätietoja antavat:

Einari Ojala, päällikkö, myynnin tuki, Chile, Metso, puh. +56-9-7389 1952, sähköposti: einari.ojala@metso.com

Helena Marjaranta, viestintäjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3212, sähköposti: helena.marjaranta@metso.com