Lehdistötiedote tammikuuta 19, 2017 09:00:00 CET
Share to Facebook Share to Twitter Share to Twitter More...

Metsolle tunnustus Brasilian johtavana kaivosalan brändinä toisena vuonna peräkkäin

Metso Oyj:n lehdistötiedote 19.01.2017 klo 10:00
 
Metso sijoittui toisena vuonna peräkkäin ykköseksi brasilialaisen IN THE MINE -lehden toteuttamassa maan kaivosalan brändien tunnettuutta selvittäneessä tutkimuksessa. Metso arvioitiin parhaaksi kahdessa kategoriassa: murskaus ja rikastamoiden kunnossapito.

Metsolle tunnustus Brasilian johtavana kaivosalan brändinä toisena vuonna peräkkäin
 
Tunnustus vahvistaa Metson johtoasemaa kaivosalalla. Metson Brasilian myyntijohtaja Marcelo Motti kommentoi: "Olemme kiitollisia ja ylpeitä tästä asiakkailtamme ja kaivosalan ammattilaisilta saamastamme tunnustuksesta. Näen sen tunnustuksena työstämme kunkin asiakkaan tarpeita vastaavien, kestävän kehityksen mukaisten ratkaisujen kehittämiseksi ja maailmanlaajuisesti johtavan asiantuntemuksen tarjoamiseksi laajan palveluverkostomme kautta."
 
Joulukuussa 2016 toteutettuun tutkimukseen osallistui yli 140 kaivosalan ammattilaista niin avolouhoksia kuin maanalaisia kaivoksia operoivista pienistä, keskisuurista ja suurista kaivosyhtiöistä. Edustettuina olivat kaivosten johto ja työnjohto, operointi, tuotanto ja logistiikka sekä laitteiden käyttö ja kunnossapito. IN THE MINE nimesi Metson toista kertaa peräkkäin johtavaksi brändiksi mineraalinkäsittelyssä ja rikastamoiden kunnossapidossa.
 
Metso kuuluu alallaan maailman johtaviin teollisuusyrityksiin. Palvelemme kaivos-, kivenmurskaus-, kierrätys-, öljy-, kaasu-, massa-, paperi- ja prosessiteollisuuksia. Autamme asiakkaitamme parantamaan toimintansa tehokkuutta, vähentämään riskejä ja lisäämään kannattavuutta ainutlaatuisen tietotaitomme, kokeneiden asiantuntijoidemme ja innovatiivisten ratkaisujemme avulla. Rakennamme yhdessä uutta, kestävää kasvua.

Tuotevalikoimaamme kuuluu kaivos- ja kivenmurskauslaitteita ja -järjestelmiä sekä teollisuusventtiileitä ja venttiiliohjaimia. Tuemme asiakkaitamme laajalla palveluvalikoimalla sekä maailmanlaajuisella yli 80 palvelukeskuksen ja noin 6 400 palveluammattilaisen verkoston avulla. Metsolle turvallisuus on ykkösasia.

Metson osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2015 yhtiön liikevaihto oli noin 2,9 miljardia euroa. Metso työllistää yli 12 000 henkeä yli 50 maassa. Expect results.
 
Lisätietoja:
 
Helena Marjaranta, viestintäjohtaja, Metso Oyj, puh. 020 484 3212, Sähköposti: helena.marjaranta@metso.com

Jaa tämä

Metso Twitterissä