Kirjasin
Tulosta
Materiaalit
Osoitteita
Sanasto
Valuuttamuunnin
Kestävän kehityksen raportti 2004
In EnglishOhjeetPalauteSivukartta
EtusivuVuosikatsausTilinpäätosKestävän kehityksen raportti
KirjasinTulostaMateriaalitOsoitteitaSanastoValuuttamuunnin

Toimitusjohtajan katsaus

Valmiudet jatkuvaan kehittämiseen

Hyvä lukija,

Metso on toimialojensa teknologia- ja markkinajohtaja. Jo tämä asema yksin velvoittaa meitä läpinäkyvään ja vastuulliseen toimintaan suhteessa sidosryhmiimme, joista keskeisimpiä ovat asiakkaamme, omistajamme, henkilöstömme ja liiketoimintaverkostomme. Haluamme myös, että meidät tunnetaan hyvänä yrityskansalaisena kaikkialla, missä meillä on toimintaa.

Vuoden 2004 pääpaino oli kannattavuuden parantamisessa

Vuonna 2004 tärkein tavoitteemme oli turvata konsernin pitkäjänteinen kehitys kääntämällä tappiollinen tulos positiiviseksi. Kesällä 2003 käynnistetyt ja vuonna 2004 jatkuneet tehostamisohjelmat tuottivat tulosta erityisesti Metso Automationissa ja Metso Mineralsissa. Näillä liiketoiminta-alueilla onkin siirrytty jo saneeraamisesta jatkuvan parantamisen kauteen. Metso Paperissa liiketoimintakonseptin uudistaminen jatkuu vielä vuonna 2005.

Osana liiketoimintakonseptin uudistamisohjelmia solmimme uusia ulkoistamissopimuksia Pohjoismaissa ja tiivistimme muutenkin yhteistyötämme sopimustoimittajiemme kanssa.

Kehitimme konsernin rakennetta myös luopumalla Metson ydinliiketoimintojen ulkopuolisista, Metso Mineralsiin kuuluneista tiivistys- ja päällystyskoneita sekä porauslaitteita valmistavista liiketoiminnoista. Myös jatkojalostuskoneliiketoiminnan myynti saatettiin loppuun.

Metson henkilöstömäärä väheni vuonna 2004 yhteensä 3 438 henkilöllä ja oli vuoden lopussa 22 802. Ulkoistamisissa ja liiketoimintakaupoissa henkilöstö on pääsääntöisesti siirtynyt uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Muut henkilöstön vähennykset on toteutettu mahdollisuuksien mukaan eläkejärjestelyillä ja muilla yksilöllisillä ratkaisuilla.

Selkeämmät hallinnointiperiaatteet

Metson hallinnointiperiaatteet uudistettiin keväällä 2004. Uudet periaatteet selkeyttivät vastuunjakoa hallituksen, konsernijohdon ja liiketoimintojen välillä.

Hallituksen tarkastusvaliokunnan ja Metson sisäisen tarkastuksen rooli on korostunut erityisesti Sarbanes-Oxley-lain edellytysten täyttämisessä. Syksyllä 2004 Metso julkisti uudet ohjeet taloudellisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja avasi kanavan, jolla voi luottamuksellisesti raportoida epäiltyjä väärinkäytöksiä. Loppuvuodesta aloitettiin mittava projekti talousraportoinnin ja sisäisen valvonnan prosessien täsmentämiseksi.

Uusia tuotteita, palveluja ja liiketoimintakonsepteja

Vuonna 2005 toimintamme pääpaino on toiminnan parantamisessa ja kestävässä kasvussa. Kasvutavoitteidemme saavuttaminen edellyttää panostuksia uusien, asiakaslähtöisten tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintakonseptien luomiseen. Asiakkaidemme tuotantoprosessien tehokkuus-, käytettävyys- ja laatuvaatimukset ohjaavat tätä kehitystyötä. Panostamme myös jatkossa ekotehokkaiden tuotteiden kehittämiseen.

Suuri osa Metson kasvusta tulee ns. uusilta markkinoilta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja Venäjältä. Vahvistamme näillä alueilla liiketoimintaverkostoamme. Paikallisten kumppaneiden lisäksi etsimme koko teollisuuden alaa palvelevia sopimusvalmistajia, jotka lähtevät kansainvälistymään ja laajenemaan uusille markkinoille ja hyödyntävät myös paikallisia resursseja ja työvoimaa. Esimerkiksi elektroniikkateollisuuden puolella tällaisesta toimintamallista on hyviä tuloksia.

Toiminnan vahvistaminen uusilla alueilla ja uusilla liiketoimintakonsepteilla edellyttää myös metsolaisilta uusia valmiuksia. Olemme vuonna 2004 käynnistäneet prosessit johtamisresurssiemme kartoittamiseksi ja koko henkilöstön tavoitetietoisen kehittymisen takaamiseksi. Tätä työtä jatketaan myös kuluvana vuonna.

Omien prosessiemme ja liiketoimintaosaamisemme järjestelmällisellä kehittämisellä parannamme joustavuutta ja kustannustehokkuutta ja tätä kautta kilpailukykyämme maailmanlaajuisesti. Samalla luomme entistä paremmat mahdollisuudet kestävään kehitykseen kaikkien sidosryhmiemme eduksi.

Jorma Eloranta
toimitusjohtaja