Taloudellinen vastuu
Metson perinteisillä markkinoilla, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, asiakkaiden investoinnit painottuvat nykyisten tuotantoprosessien uusimiseen, tehostamiseen ja käytön optimointiin. Metsolle tämä merkitsee huolto- ja jälkimarkkinapalveluihin sekä prosessien uudistamiseen ja optimointiin perustuvan liiketoiminnan osuuden kasvua näillä markkinoilla. Liiketoimintaympäristön muutoksen vuoksi Metso pyrkii lisäämään toimintansa joustavuutta ja vahvistamaan jälkimarkkinaliiketoimintaan liittyvää tarjontaa.
Aasiassa ja Etelä-Amerikassa asiakkaamme rakentavat uutta kapasiteettia sekä sellu- ja paperiteollisuuteen että kiven- ja mineraalienkäsittelyyn. Näillä alueilla Metso vahvistaa erityisesti asiakkaidensa uusinvestointien edellyttämiä valmiuksia ja lisää paikallista läsnäoloa.
Kaikilla markkinoilla laite- ja ratkaisutoimittajalta edellytetään kattavaa huolto- ja palveluverkostoa, jota Metso on vuoden 2004 aikana vahvistanut perustamalla uusia asiakaspalveluyksiköitä mm. Kiinaan ja Koreaan.
Uudistumme markkinoiden tarpeiden mukaan
Vuonna 2004 Metson tärkeimpänä tavoitteena oli kannattavuuden parantaminen ja taseen vahvistaminen. Vuonna 2003 käynnistetty konserninlaajuinen toiminnan tehostamisohjelma saatettiin pääosin päätökseen. Työn onnistumisesta kertovat Metso Mineralsin ja Metso Automationin merkittävät tulosparannukset, jotka ovat pääosin vuosina 2002–2004 toteutettujen kustannusrakenteiden keventämistoimenpiteiden sekä suotuisan markkinaympäristön ansiota.
Metso Automation sai tehostamistoimenpiteensä valmiiksi alkuvuoden aikana ja siirtyi vuoden 2004 jälkimmäisellä puoliskolla toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Metso Mineralsin viimeisimmät toiminnan tehostamisohjelmaan liittyvät toimet olivat vuoden 2004 päättyessä toteutusvaiheessa.
Metso Paperin liiketoimintakonseptin uudistaminen ja kapasiteetin sopeuttaminen markkinavolyymiin jatkui. Kesäkuussa 2004 Metso Paperin lisätavoitteeksi asetettiin kiinteiden kustannusten keventäminen vuositasolla yhteensä yli 50 miljoonalla eurolla kesällä 2003 saavutettujen runsaan 30 miljoonan euron säästöjen lisäksi.
