Kirjasin
Tulosta
Materiaalit
Osoitteita
Sanasto
Valuuttamuunnin
Kestävän kehityksen raportti 2004
In EnglishOhjeetPalauteSivukartta
EtusivuVuosikatsausTilinpäätosKestävän kehityksen raportti
KirjasinTulostaMateriaalitOsoitteitaSanastoValuuttamuunnin

Yhteiskunta

Metso on merkittävä työnantaja Suomessa. Tämän lisäksi Metso on paikallisesti merkittävä työnantaja myös eräillä perinteisillä tehdaspaikkakunnilla lähinnä Euroopassa.

Paikallisyhteisötoimintaa kuvataan Yhteiskunta ja paikallisyhteisövuorovaikutus -osiossa.

Metso maksoi vuonna 2004 toimintamaissaan veroja ja palkkojen sosiaalikuluja noin 234 miljoonaa euroa (2003: 233 milj. e). Tuloverojen lisäksi Metso maksoi muun muassa toimintaansa liittyviä kiinteistö- ja jäteveroja. Metson toimintamaissa verovaroilla rahoitetaan paikallisen lainsäädännön ja käytännön mukaisesti julkisia palveluita ja edistetään sosiaalista hyvinvointia, esimerkiksi rahoitetaan eläkejärjestelmiä, työttömyysturvaa ja muita yhteiskunnan palveluja.

Metson tilikaudelle 2004 kohdistuvat verot olivat 21 miljoonaa euroa positiiviset. Metso kirjasi syyskuussa 53 miljoonan euron laskennallisen verosaamisen, kun eräiden tytäryhtiöosakkeiden alaskirjaus oli verovähennyskelpoinen Suomen verotuksessa. Näin ollen Metso ei maksanut Suomessa tuloveroa vuodelta 2004.