Metson teknologia vuonna 2001
Vuonna 2001 Metso-konsernin T&K-investoinnit olivat yhteensä 150 miljoonaa euroa eli noin 3,5 prosenttia liikevaihdosta. Teollisoikeuksiin liittyvät kustannukset
(IPR-kustannukset) olivat 14 miljoonaa euroa. Teknologiaan investoitiin näin kaikkiaan 164 miljoonaan euroa (3,8 prosenttia liikevaihdosta). Svedalan hankinnan tuloksena tutkimus-, teknologia- ja kehityshenkilöstön määrä kasvoi 25 prosentilla
edellisestä vuodesta ja oli vuoden 2001 lopussa 1 456.
Teknologiajohtamisen organisoiminen
Teknologiajohtamisen painopisteet olivat vuonna 2001 Metson teknologiastrategian mukaisesti tehokkuuden parantaminen
yhteisten teknologiatoimintojen ja -prosessien avulla sekä teknologian arvon kasvattaminen.
Tärkeimpiä toimenpiteitä oli koko Metson kattavan teknologiaorganisaation kehittäminen. Tähän kuului teknologiajohtoryhmän (Metso Technology Board) perustaminen. Teknologiajohtoryhmä koordinoi ja ohjaa Metson teknologisen synergiapotentiaalin
hyödyntämistä sekä antaa strategisia suosituksia Metson johtoryhmälle. Teknologiajohtoryhmän tehtävänä on myös parantaa
teknologian hallinnointia ottamalla käyttöön yhteiset prosessit ja menettelytavat. Teknologiajohtoryhmän muodostavat
Metson liiketoiminta- alueiden teknologiavastaavat ja konsernin teknologiajohtaja.
Raportointivuoden kuluessa perustettiin
myös konserninlaajuiset johtoryhmät koordinoimaan teollisoikeuksia
ja ympäristöjohtamista.
Tehokkuuden seuranta
Raportointivuonna aloitettiin teknologiapanostusten mittareiden kehitys. Mittareiden avulla tavoitteena on mitata pitkän aikavälin kannattavuutta ja asiakasarvoa.
Strategian mukaisesti uudet teknologiamittarit otetaan käyttöön koko Metsossa vuoden 2002 alussa. Mittarit terävöittävät T&K-investointien kohdentamista.
Niiden avulla päätökset voidaan perustaa järjestelmällisemmin kysyntää ja toimialan muutostekijöitä koskevaan tietoon.
Metso on siirtymässä panosten mittaamisesta tulosten mittaamiseen.
Metson patenttisalkun arviointi saatiin päätökseen vuoden 2001 kuluessa. Arviointi kattoi kaikki patentit ja patenttihakemukset ja yksilöi liiketoimintastrategioiden valossa sekä arvokkaat että tuottamattomat patentit. Arvioinnin tarkoitus oli myös tehostaa Metson aineettoman omaisuuden hyödyntämistä.
Innovaatioiden tukeminen
Kaikille Metson työntekijöille avoin innovaatiokilpailu käynnistettiin loppuvuodesta 2000 ja voittajat valittiin kesäkuussa 2001.
Kilpailun tavoitteena oli aktivoida
liiketoimintarajojen yli ulottuvia uusia ideoita ja edistää uusien teknologioiden soveltamista Metson tuotteissa.
Kilpailulla saatiin runsaasti uusia ideoita kaikkiin kolmeen kilpailusarjaan, jotka olivat e-Business (sähköinen liiketoiminta),
Metso-wide (koko Metso) ja Science (tiede). Osallistujia oli kaikilta liiketoiminta- alueilta ja kilpailuun jätettiin yli
160 keksintöilmoitusta. Ehdotuksia tuli 27 toimipisteestä seitsemästä maasta.
Kompetenssien kehittäminen oli raportointivuonna Metson sisäisen kehittämisen ydinalueita.
Kompetenssiryhmien tehtävät ja Metson tarpeet kartoitettiin uudestaan teknologiastrategiaa vasten.
Kartoituksen tuloksena perustettiin uusi kemian alakompetenssiryhmä tukemaan aiemmin perustettuja kompetenssiryhmiä.
Teknologian kehitysprojektit
Metso Future Care –liiketoimintakonseptia tukevan teknologiaohjelman ensimmäiset pilottiprojektit saatiin
päätökseen vuoden 2001 kuluessa. Ohjelman osaprojektit kohdistuivat kahteen kokonaisuuteen: sellu- ja paperiteollisuuden etäpalvelut sekä kivenmurskauksen palvelusopimukset ja informaatiojärjestelmät.
Kaupunkitehdasprojekti (Urban Mill) saatiin päätökseen vuonna 2001. Projekti oli osa Tekesin Jätteiden energiakäyttö –teknologiaohjelmaa ja keskittyi konseptitason vaihtoehtojen tutkimiseen ja todentamiseen. Projektilla haettiin vastausta kysymykseen, miten kierrätyskuituun perustuva paperinvalmistus voitaisiin yhdistää edistyneeseen jätteiden energiakäyttöön. Projekti tuotti myös uusia löydöksiä sen suhteen, miten erilaisia kiinteän jätteen virtoja voidaan hyödyntää paperikuidun
ja energian yhteislähteenä.
Painetun elektroniikan konseptiprojekti käynnistettiin vuonna 2001 edellisen vuoden esiselvitystyön pohjalta. Projekti tähtää kustannustehokkaiden rullalta- rullalle –valmistusprosessien hyödyntämiseen elektronisten ja optisten komponenttien valmistuksessa.
|