Etusivu Yritys Pysy ajan tasalla Uutiset 2024 Metso sulkee Prerovissa, Tsekin tasavallassa sijaitsevan valimon
Lehdistötiedote helmikuuta 26, 2024

Metso sulkee Prerovissa, Tsekin tasavallassa sijaitsevan valimon

Metso Oyj:n lehdistötiedote 26.2.2024 klo 15.00 paikallista aikaa

Arvioituaan huolellisesti Prerovissa, Tšekin tasavallassa sijaitsevan valimonsa tulevaisuuden vaihtoehtoja Metso on päättänyt lopettaa valimon toiminnan. Lopettamispäätös johtuu perustavanlaatuista muutoksista markkinaympäristössä, mikä on vaikuttanut kielteisesti valimon kilpailukykyyn.  

Päätös vaikuttaa noin 160:een valmistukseen liittyvään työpaikkaan. Valimon toiminta ajetaan alas vuoden 2024 toisella neljänneksellä.

"Arvioimme viime vuonna Prerovin valimon tulevaisuutta osana Metson globaalia tuotantoverkostoa ja päätimme kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden perusteella jatkaa valimon toimintaa. Huolimatta monista toteutetuista toimenpiteistä, markkinaympäristön muutokset yhdessä ikääntyvän laitoksen edellyttämien investointien kanssa osoittavat, että valimon sulkeminen on valitettavasti ainoa toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Arvostamme suuresti työntekijöitämme Prerovissa ja haluamme vilpittömästi kiittää työntekijöitämme heidän ponnisteluistaan ja sitoutumisestaan asiakkaidemme palvelemiseen. Metso tukee valimon työntekijöitä uusien työmahdollisuuksien löytämisessä", sanoo Metson Kulutusosat-liiketoiminta-alueen johtaja Heikki Metsälä.

Prerovin sulkemisen jälkeen Metsolla on valimot Brasiliassa, Intiassa, Kiinassa ja Australiassa sekä laaja ulkoisten toimittajien verkosto.

Lisätietoa:

Heikki Metsälä, johtaja, Kulutusosat-liiketoiminta-alue, Metso, puh. +358 20 484 142, sähköposti: heikki.metsala(at)metso.com

Helena Marjaranta, viestintä- ja brändijohtaja, Metso Oyj, puh. +358 20 484 3212, helena.marjaranta(at)metso.com

Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kivenmurskauksessa, mineraalien käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta.

Metson pääkonttori on Espoossa. Yhtiöllä on yli 17 000 työntekijää lähes 50 maassa, ja liikevaihto vuonna 2023 oli noin 5,4 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. metso.comx.com/metsoofficial

Esitteet
Nimi
Tsekinkielinen tiedote Lataa